Viinan voimalla vientiin
Vanha viisaus on, että viina edistää vientiä. Palataan tähän jäljempänä.
Haluatko kasvua viennin kautta? Mutta jännittääkö vastassa oleva byrokratia ja vientimaan lainsäädäntö? Mitä tuotteiltani vaaditaan?
Helpointa on valita ensimmäiseksi vientimaaksi toinen EU-maa. Meillähän on sisämarkkinat. Lähtökohtaisesti se tarkoittaa, että samoilla pelisäännöillä toimitaan koko EU:n alueella. Todellisuus ei valitettavasti ole aivan näin yksinkertainen. Sisämarkkinat eivät ole täydelliset. Koukeroita löytyy ja yllätyksiä voi tulla vastaan.
Periaatteessa kuvio on yksinkertainen. Ajatellaan tuotetta, jota on tarkoitus alkaa myydä toisessa EU-maassa. Oletetaan vielä, että se on tavara (good) eikä palvelu (service), sillä palvelujen sisämarkkinat ovat tavaramarkkinoita heikommin kehittyneet.
Mitä teknisiä määräyksiä tuotteen tulee täyttää? Ensin tulee selvittää, minkä EU-direktiivien tai -asetusten piiriin tuote kuuluu. Kun tämä on selvillä, kustakin direktiivistä ja asetuksesta liitteineen löytyy vastaukset. Jos kyseessä on asetus, on se sellaisenaan velvoittava kaikissa EU-maissa. Direktiivit pitää viedä kansalliseen lainsäädäntöön ja niissä on pientä sijaa kansallisille järjestelyille. Kuluttajatuotteiden tulee täyttää yleisen tuoteturvallisuusasetuksen (GPSR) vaatimukset, vaikka erityislainsäädäntöä ei olisikaan. Jos tuotetta on jo tehty Suomen markkinalle, tämä vaihe on toivottavasti selvitetty. Vastuu asiasta on tuottajalla, tai EU-kielellä täsmällisemmin ’markkinoille asettajalla’.
Jos tuotteelle ei ole omaa harmonisoitua EU-direktiiviä tai -asetusta, se kuuluu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen piiriin. Yhdessä EU-maassa laillisesti markkinoille asetetun tuotteen saa asettaa markkinalle myös toisessa EU-maassa. Viranomaiset eivät saa tätä estää. Tähänkin on poikkeuksia, mutta todistustaakka on silloin viranomaisilla.
Entä se viina? EU:n vastavuoroisen tunnustamisen periaate on toiselta nimeltään Cassis de Dijon -periaate. Nimi ja periaate juontaa juurensa EU-tuomioistuimen päätöksestä koskien Dijonin mustaherukkalikööriä. Ruokakauppaketju Rewe halusi tuoda ja myydä likööriä. Saksan valtiollinen viinashallinto yritti estää asian. Ongelma sen mielestä oli, että ao. likööri oli alkoholiprosenteiltaan liian mietoa. Tätä ei EU-oikeus niellyt, ja seurauksena oli hyvin periaatteelliseksi muodostunut tulkinta EU:n perussopimuksesta. Lyhyesti: jos myyt laillisesti yhdessä EU-maassa, voit myydä myös toisessa.
Todellisuus ei ole aina aivan näin ruusuinen. Piru piilee yksityiskohdissa. Edellä on vedetty hieman mutkia suoraksi, jotta iso kuva säilyisi. Myös kansalliset tulkinnat EU-säädöksistä voivat poiketa toisistaan. Kapuloita voi tulla rattaisiin. Apuja tähänkin löytyy. On vastavuoroisen tunnustamisen vapaaehtoista ilmoitusta, SOLVIT-palvelua ja valitusmenettelyä.
Ja kuten Urmas Viilungilta takavuosien TV:stä muistamme, ”alvi pitää maksaa aina”. Vaan siinäkin on EU-viennissä omat koukeronsa, mm. kuka sen maksaa ja missä, ja kenen pitää raportoida mitäkin. Mutta se onkin jo ihan oma tarinansa.
Oletko harkitsemassa viennin aloittamista? Tai oletko kohdannut ongelmia markkinoillepääsyssä? GrowthDriversiin voit ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Identifioidaan pullonkaulat ja etsitään yhdessä ratkaisut.
Mikko OhelaArtikkelin kirjoittaja on GrowthDriversin jäsen




Kommentit